Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Rasmus Saarni odottaa, että pääsisi pelaamaan padelia Pereensaaressa, jonne Saarni Group rakentaa kaksi kenttää.

JOS KAIKKI olisi sujunut Saarni Group -yhtiön alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, Pereensaaressa olisi pelattu padelia jo viime kuussa.

Tilanne Pirkkalan tiettävästi ensimmäisillä ulkopadelkentillä on kuitenkin edelleen odottava, vaikka kenttäpohjat anturoineen ja alustoineen ovat olleet valmiit jo hyvän tovin. Enää uupuu kenttärankenteiden asentaminen.

”Asentajien piti olla täällä jo 17. toukokuuta, mutta espanjalaisella kenttätoimittajalla on ollut ruuhkainen kevät”, taustoittaa yhtiön toimitusjohtaja Rasmus Saarni.

Toimitusjohtajan toiveissa kuitenkin on, että asentajat saapuisivat Pirkkalaan viimeistään tällä viikolla. Jos näin käy eikä muita viivästyksiä enää asentamisen hidasteeksi muodostu, padelia päästään pelaamaan jo lähiaikoina. Saarni arvioi, että pelaaminen voi alkaa noin viikko sen jälkeen, kun kenttärakenteet on pystytetty.

Pelivuoroja pääsee varaamaan heti, kun kentät ovat valmiit. Vuorot tulevat varattaviksi Playtomic-sovellukseen ja Perdel Padel Clubin nettisivujen kautta.

PELAILUN jälkeen voi jäähdytellä tekonurmialueella, jonka yhtiö rakentaa padel-kenttien viereen. Tulevaisuudessa liikuntaa voi harrastaa kenttien tuntumassa muullakin tapaa.

”Pirkkalan kunta rakentaa pienen ulkokuntosalin kenttien läheisyyteen ensi vuonna”, Saarni kertoo.

Kunta on rakentanut saareen infraakin niin, että sinne pääsee autoillen.

”Toki on suositeltavaa tulla paikan päälle pyöräillen tai kävellen autopaikkojen rajallisuuden vuoksi”, Saarni lisää.

Pirkkalan kunta jatkaa Saarnin tietojen mukaan Pereensaaren rakentamista ensi vuonna puistosuunnitelman mukaisesti.

TÄNÄ VUONNA yhtiö tarjoaa yleisölle mahdollisuuden mailapeleihin, mutta ensi vuonna Saarni Groupin tarkoitus on laventaa vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia saaressa. Yhtiö aloittaa yleisen saunan rakentamisen maatyöt kuluvalla viikolla.

”Aika lailla näihin aikoihin ensi vuonna sauna on valmis”, Saarni sanoo.

Yleisen saunan lauteille on kaavailtu mahtuvan 40-50 henkilöä kerrallaan. Saunan yhteyteen tulee kahvio-lounge -tilat katettuine terasseineen, jotka ovat kaikkien saaressa kävijöiden käytettävissä.

Saunan kanssa yhtäaikaisesti rakentuu myös sähköpolkupyörien latauspaikka. Saarni arvelee latauspisteelle olevan tarvetta, koska Pereensaari on Pyhäjärven ympäri kiertävän pyöräreitin varrella.

Latauspaikan on määrä olla käytössä sitten, kun sauna on valmis.

SAARNI GROUP on rakentamassa tarjoamiaan palveluita parin hehtaarin alueelle, jonka se on vuokrannut Pirkkalan kunnalta.

Vuokrasopimus yrityksen ja kunnan välillä on solmittu 30 vuodeksi.

Vuokra-alueeseen kuuluu myös vanha huvila. Sen kunnostaminen Museoviraston ohjeiden mukaan on yhtiössä vielä tarkemmin määrittelemättä. 

Alustavasti Saarni Group  on kaavaillut ravintolatoimintaa huvila-alueelle.

 

Lehden numero Koko Date & Time
Teemalehti Muutos - ilmastoystävällinen ja kestävä elämä 2.3.2022 8.76 MB 2022-03-02 08:26:50
Pirkkalainen Meidän Suvi 15.6.2022 23.61 MB 2022-06-15 09:26:57
Nro 26 Pirkkalainen 29.6.2022 7.68 MB 2022-06-29 09:14:58
Nro 25 Pirkkalainen 22.6.2022 7.05 MB 2022-06-22 08:40:28
Nro 24 Pirkkalainen 15.6.2022 5.45 MB 2022-06-15 09:06:52
Nro 23 Pirkkalainen 8.6.22 7.48 MB 2022-06-08 08:29:47
Nro 22 Pirkkalainen 1.6.22 25.2 MB 2022-06-01 09:00:00
Nro 21 Pirkkalainen 25.5.22 6.6 MB 2022-05-25 08:29:48
Nro 20 Pirkkalainen 18.5.22 7.22 MB 2022-05-18 09:02:33
Nro 19 Pirkkalainen 11.5.22 6.04 MB 2022-05-11 08:45:01
Nro 18 Pirkkalainen 4.5.22 16.5 MB 2022-05-04 08:29:20
Nro 17 Pirkkalainen 27.4.22 9.97 MB 2022-04-27 08:39:32
Nro 16 Pirkkalainen 20.4.2022 7.17 MB 2022-04-20 09:00:33
Nro 15 Pirkkalainen 13.4.2022 4.97 MB 2022-04-13 08:30:23
Nro 14 Pirkkalainen 6.4.22 8.07 MB 2022-04-06 08:56:36
Nro 13 Pirkkalainen 30.3.22 4.72 MB 2022-03-30 08:43:25
Nro 12 Pirkkalainen 23.3.22 50.93 MB 2022-03-23 08:30:39
Nro 11 Pirkkalainen 16.3.22 7.69 MB 2022-03-16 08:27:12
Nro 10 Pirkkalainen 9.3.22 5.68 MB 2022-03-09 08:36:08
Nro 9 Pirkkalainen 2.3.2022 4.64 MB 2022-03-02 08:23:01
Nro 8 Pirkkalainen 23.2.22 6.46 MB 2022-02-23 09:36:49
Nro 7 Pirkkalainen 16.2.22 3.5 MB 2022-02-15 14:25:55
Nro 6 Pirkkalainen 9.2.22 5.6 MB 2022-02-08 15:27:19
Nro 5 Pirkkalainen 2.2.22 3.98 MB 2022-02-02 09:03:43
Nro 4 Pirkkalainen 26.1.22 15.01 MB 2022-01-26 11:29:45
Nro 3 Pirkkalainen 19.1.22 28.25 MB 2022-01-20 10:19:46
Nro 2 Pirkkalainen 12.1.22 27.46 MB 2022-01-20 10:23:34
Nro 1 Pirkkalainen 5.1.22 11.65 MB 2022-01-20 10:25:15