Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

– Jouluaattona menemme sytyttämään kynttilät isovanhempieni haudoille. Hautausmaalla käynti on ykkösasia joulussani. Mikään ei ole niin kaunista kuin kynttilöiden valaisema talvinen hautausmaa, sanoo Pirkkalaan muuttanut kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula. Mentula ja hänen perheensä, avopuoliso Maru ja tämän tytär Ronja muuttivat Pirkkalan Partolaan marraskuussa.

Pirkkalaa Jari Mentula tunsi jo entuudestaan. – Veljeni asuu Loukonlahdessa, ja minulla on täällä ystäviä. Tänne oli kiva muuttaa.
Pirkkalaisen toimittaja pääsi tutustumaan kivaan kotiin ja ihastui myös sen hohtavaan puhtauteen ja hyvään järjestykseen. – Olen älyttömän kova siivoamaan, tykkään, että paikat ovat siistejä ja tiptop, isäntä tunnusti.

Lue lisää oheisesta näköislehdestämme tai illan printti-Pirkkalaisesta ja Facebook-sivuiltamme