Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Pirkkalan kokoomus toi maanantaina kameroiden eteen pormestariehdokkaansa Marko Jarvan ja aloitti kuntavaalikampanjansa kohti kevättä 2017. – Viedään kokoomus voittoon Pirkkalassa ja Marko pormestariksi, innosti ehdokkaan julkistanut kunnallisjärjestön johtaja Antero Saksala.

Paikalla pormestariehdokkaan julkistamistilaisuudessa olivat paikallisen kokoomusväen lisäksi ministeri Sanni Grahn-Laasonen ja kokoomuksen terävintä kärkeä puolueen naistenliiton puheenjohtaja Sofia Vikmania ja eduskuntaryhmän johtajaa Arto Satosta myöten. Myös Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Leena Kostiainen ja kansanedustaja Harri Jaskari kävivät tsemppaamassa Pirkkalan kokoomusta ja Jarvaa. Pirkkalan kokoomus teki kuntavaalistartin ensimmäisenä koko maassa.
Tiellä kuntavaaleihin ja niiden jälkeenkin Jarva peräänkuulutti yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja talouden hallintaa. – Haluan olla mukana sellaisessa projektissa, jossa rakennetaan uutta Pirkkalaa. Kannatan asialähtöistä toimintaa, en räyhäpolitiikkaa. Olen enemmän asioiden hoitaja kuin poliitikko, 49-vuotias Pirkkalan Kurikassa asuva ehdokas sanoi.
Lue lisää oheisesta näköislehdestä ja printti-Pirkkalaisesta 20.1.