Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Jari Stenvall on havainnut, että sosiaali- ja terveyspalveluiden ja aluehallinnon uudistaminen ei ole enää kenenkään käsissä. Pirkkalassa asuva Stenvall sanoo, että nyt olisi viisainta palata lähtöruutuun. – Uudistuksen keskeytys olisi aivan perusteltua, koska sen tavoitteet ovat hämärtyneet, Stenvall toteaa.
Suomen nykyisen hallituksen aloittaessa taivaltaan tavoite oli selkeyttää sosiaali- ja terveyspalveluita, jotta saataisiin aikaan säästöjä ja palvelut säilyisivät väestön ikääntyessä. Toiveet olivat korkealla. Nyt hallitus pohtii uudistusta, jossa Suomeen tehtäisiin 18 maakunnan aluehallinto ja 15 sote-aluetta.
–  Olen totaalisesti tippunut kärryiltä, kuinka tehdyt ratkaisuehdotukset todella tuottaisivat toivottuja vaikutuksia eli sosiaali- ja terveyspalvelut paranisivat ja syntyisi kustannussäästöjä, Stenvall sanoo.
Stenvall on hallintotieteiden tohtori ja vastannut paras-uudistuksen sekä Kataisen hallituksen kuntiin kohdistuvien uudistusten arvioinneista. Hän on julkaissut lukuisia teoksia ja artikkeleita muun muassa julkisen hallinnon uudistuksesta, johtamisesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä. Stenvall on myös kunnallisalan kehittämissäätiön tieteellisen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja.

Lue lisää printti-Pirkkalaisesta tai oheisesta näköislehdestä.