Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

REIPPIIN aiotaan rakentaa Suomen paras savusauna. Hankkeesta vastaa Kansainvälinen Savusaunaklubi ry. Kuvassa asemapiirroksen luonnos.

Pirkkalan kunta aikoo vuokrata Kansainvälinen savusaunaklubi ry:lle Reipistä tontin, johon rakennetaan korkeatasoinen savusauna oheisrakennuksineen. Savusaunaklubin tarkoituksena on toteuttaa kaikille käyttäjille avoin ja säännöllisesti lämpiävä savusauna. Kunnanhallituksen on määrä päättää tontin vuokrauksesta maanantaina.

– Saunasta tehdään klubiin kertyneen tiedon ja taidon perusteella Suomen paras savusauna, kehuu Pirkkalan kunnan elinkeino- ja hankejohtaja Ahti Laakso.
Savusauna ja -saunominen edellyttävät, että kävijät voivat pukuhuone-, pesu ja oleskelutilojen osalta tarvittaessa tukeutua Reipin nykyisen saunan olemassa oleviin tiloihin yhteisesti solmittavan sopimuksen mukaisesti. Sopimuksessa otetaan huomioon Reipin saunan muut järjestäjätahot ja alueen toimijat.
Sopimus laaditaan siten, että se mahdollistaa kuntalaisten kohtuuhintaisen saunomisen.

Kansainvälinen Savusaunaklubi ry rahoittaa savusaunahankkeen omalla pääomalla, lahjoituksilla, pankkilainalla, talkootyöllä sekä Kantri ry:n hanketuella. Rakentaminen tullaan toteuttamaan Pirkanmaan Ammattiopisto
Tredun rakennusalan oppilastyönä.
– Reipin alue sopii kaikille avoimen, hyvän ja perinteisen savusaunan toteutuspaikaksi alueen erityisen historian ja ympäristönsä puolesta. Alueella on museo, perinnetila, suojeltu
niitty sekä läheisyydestä on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt Suomen vanhin saunan kiukaan perustus, Ahti Laakso sanoo.

Lue lisää ensi viikon printti-Pirkkalaisesta.