Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

LIIKUNNANOHJAAJA Emmiina Isotalo opasti Viljamia ja hänen isosiskoaan Ainaa, kun vapaa-aikakeskuksella järjestettiin syyslomalla Perheet penkistä -hankkeen syyslomatempaus.

Perheet penkistä -hankkeen järjestämä syysloman liikuntatempaus "suuri perhetemppuilu" houkutti keskiviikkona 250 lasta ja heidän vanhempiaan Pirkkalan vapaa-aikakeskukselle. Mukana menossa olivat Sorin Sirkus, tanssikoulu Dance Action, Pirkkalan Pirkat ja seurakunnan maskotti Leena Lammas.

Perheet penkistä on Pirkkalan kunnan liikuntahanke, jonka toiminta on suunnattu 1-5 -vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Hanketta tuli syksyllä luotsaamaan liikunnanohjaaja Emmiina Isotalo.

– Ideana on tarjota maksutonta matalan kynnyksen liikuntaa niillekin perheille, joille liikunta ei vielä ole elämäntapa. Eihän liikunnassa aina tarvitse olla niin viimeisen päälle kaikki, vaan liikkua voi perheen kesken vaikka retkeillen, pyöräillen tai omassa olohuoneessa, Isotalo sanoo.

Perheliikunnalle on keskiviikkoisin vakivuoro vapaa-aikakeskuksen monitoimisalissa kello 17-18. – Siellä voi liikkua vapaasti ja omaehtoisesti. Paikalla on myös liikunnanohjaaja ja tuomme paikalle välineet, Isotalo kertoo. Kuten nimestä voi päätellä, perheliikunnassa ideana on, että äiti, isä, molemmat tai muita aikuisia on lapsen mukana vuorolla. Keskiviikon vuoro on tauolla 17. ja 24. lokakuuta.

Marianne Haukilahti oli syyslomalla liikkeellä lapsiensa kanssa. – Olemme ahkeria kävijöitä näissä tilaisuuksissa. Yhteinen liikkuminen on suunniteltava hyvin, kun meillä on iso perhe, viisi lasta. Ja kiva, että tämä oli ilmainen tapahtuma, hän kiitteli lasten kiitäessä laudalla pitkin vaparin parkettia.

Samaa tuumi lastensa Ainan ja Viljamin kanssa paikalle tullut Jonna Kuivasniemi. – Olemme käyneet muissakin Perheet penkistä -jutuissa, kun aikataulu on sopinut.

Mikäli keskiviikon tempaus meni ohitse, vielä on aktiviteetteja jäljellä syyslomalla Pirkkalassa.

Torstaina 18.10. liikunnanohjaajat ovat liikkuvan nuorisotila-auton Wauton matkassa ympäri Pirkkalaa. Perjantaina 19.10. vapaa-aikakeskuksen liikuntasalissa on avoin pallopelivuoro kello 10-12. Pelata voi vapaasti ja maksutta vaikkapa sulkapalloa, tennistä tai koripalloa. Vaparin kuntosalilla puolestaan tarjotaan laiteopastusta perjantaina kello 13-15. Uuteen lihasvoimalla liikkuvaan juoksumattoon pääsee myös tutustumaan.

Lisätietoja syysloman menovinkeistä löytyy kunnan nettisivuilta liikuntapalvelujen alta.