Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

ELOKOLON puolesta palkinnon vastaanottivat Kaarina Savolainen (oik.), Tarja Rönkkö, Anneli Aittokallio, Pentti Aittokallio ja Harri Konttinen. Sen luovuttivat pormestari Marjo Jarva ja seniorifoorumin Irma Passoja.

Elokolo palkittiin Vuoden vapaaehtoistoimijana viime tiistaina Senioritalo Pihlajamäessä pidetyssä tilaisuudessa.
– Tekee arvokasta työtä, tarjolla mukavaa seuraa, edullista ruokaa torstaisin, mahdollisuus käyttää verkkopankkia ja lukea lehtiä.
– Pikkurahalla saa myös kahvia ja pullaa ja jos rahaa ei ole, pullakahvit saa silloinkin.
Tällaisia perusteluja sai Pirkkalan seniorifoorumi lukea, kun sille ehdotettiin kunnan Vuoden vapaaehtoistoimijaksi Pirkkalan Elokoloa. Yhtenä perusteena mainittiin sekin, että ilman Elokoloa Pirkkalassa olisi enemmän yksinäisiä ihmisiä.
Yksi toimintamuoto on ollut jo vuosikausia kaupan hävikkiruoan jakaminen maanantaisin.
– Ruokaa käy hakemassa joka kerta 50-70 ihmistä, kertoi palkitsemistilaisuudessa Pentti Aittokallio, joka on huolehtinut hävikkiruoan kuljettamisesta kaupasta Elokololle jo parinkymmenen vuoden ajan.

Lue lisää Pirkkalaisesta keskiviikkona 12.12.