Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Kokenut puolustaja Marko Vähätalo iski tehot 1+1 NST:tä vastaan. Kuvaaja: Jari Mäki-Kuutti

Pirkkalan Pirkat varmisti miesten salibandyn Divarin sarjapaikan jo viime viikonloppuna. Runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi ottelua, mutta sarjanousija sinetöi paikkansa valtakunnan toiseksi korkeimmalla tasolla jo kaikissa teoreettisissakin skenaarioissa. Se on kova temppu joukkueelta, jonka povattiin ennen kautta ”asiantuntijoiden” papereissa joutuvan taistelemaan putoamista vastaan pitkälle kevääseen.
Eikä tässä vielä kaikki. Kun putoamispeikko on häädetty lopullisesti, todennäköisempää on kauden jatkuminen pudotuspeleissä eli nousukarsinnoissa kohti liigaa. Pirkat on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä, kun playoff-portit avautuvat kahdeksalle parhaalle.
Pirkkalaiset porskuttavat Divarissa neljän ottelun voittoputkessa.

– Nyt on Pirkka-sydämessä ylpein tunne pelaajista, mitä on tässä koko 3,5 vuoden aikana ollut. Meidän pelaajat ovat tehneet aivan hurjan työn. Valmennuksen vaatimustaso on ollut tällä kaudella erittäin korkealla ja pelaajat ovat haastaneet itsensä upeasti, päävalmentaja Petri Järvenpää kiitteli.
– Veikkaan, että playoff-paikka vaatii vielä pari voittoa. Näin hyvin kun pelataan jatkossakin, ei tarvitse paljon kyttäillä muiden tekemisiä.

Pirkat-FBC Turku su 2.2. klo 15, miesten Divaria Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa.

Viime viikonlopun molemmat kotiottelut päättyivät voittoihin, kun lauantaina vapaa-aikakeskuksella kävi häviämässä Lappeenrannan NST ja sunnuntaina Limingan Niittomiehet.
Mikko Kelkka (2+1), Marko Vähätalo (1+1) ja Tommi Ahola (1+1) olivat tehomiehiä NST-ottelussa. LNM:iä vastaan jokaisella Pirkkain seitsemällä maalilla oli eri tekijä. Toni Rantala ja Antti Jaakkonen nettosivat pisteet 1+1.
Molemmat Pirkkain maalivahdit, Toni Tuomi lauantaina Joona Pesonen sunnuntaina, onnistuivat erinomaisesti. Kumpikin pokkasi otteluissa parhaan pelaajan palkinnon.