Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

VALTUUTETUT saivat maanantain valtuuston kokouksessaan tietoa poikkeusolojen toimista Pirkkalassa. Niistä kertoivat pormestari Marko Jarvan ohella ympäristöterveyspäällikkö Kirsti Sario (oik.), ylilääkäri Tuomas Jukkola ja terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri Jaakko Kivijärvi.

Pirkkalan kaikki koulut suljettiin tänään keskiviikkona näillä näkymin 13.4. saakka. Pirkkalan kunnan häiriötilanteen aikainen johtokunta päätti asiasta maanantaina maan hallituksen poikkeusolojen linjausten mukaisesti.

Ihan kokonaan koulujen lähiopetus ei lopu. Kunta järjestää 1.-3. luokkien lähiopetusta niille lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lähiopetus keskitetään 13.4. asti Nuolialan ja Naistenmatkan kouluille, jonne kunta järjestää tarvittavat kuljetukset.
Tiistaina ei ollut tietoa vielä siitä, miten esi- ja perusopetusta järjestetään muille oppilaille koulutilojen ollessa kiinni. Pirkkalan kunnan tiedotteen mukaan sitä pyritään järjestämään mahdollisimman laajasti vaihtoehtoisilla tavoilla opetushallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Asiasta tiedotetaan mahdollisimman pian.

Lukiossa siirryttiin ylioppilaskirjoitusten takia etäopetukseen jo maanantaina. Ylioppilaskirjoitukset kuitenkin pidetään.
Poikkeusoloista huolimatta päiväkotien ja perhepäivähoidon toiminta jatkuu.

Poikkeusoloissa kaikki vapaa-ajan palvelut on keskeytetty. Pirkkalassakin kunta on sulkenut kirjastot, vapaa-aikakeskuksen, Nuolialakeskuksen ja nuorisotilat.
Pirkkalan jäähalli on suljettu loppukauden ajaksi.

Yli kymmenen hengen kokoontumiset on kielletty koko maassa. Myös Pirkkalan kunta rajoittaa kokouksiaan.
– Vain välttämättömät  kokoukset ja viranomaiskokoukset pidetään, kertoi pormestari Marko Jarva maanantaina kokoontuneelle valtuustolle.
Koronavirus voi olla vaarallinen erityisesti ikäihmisille ja riskiryhmille. Vanhustyön keskus Pirkankoivu suljettiin viime viikon lopulla kokonaan ulkopuolisilta päivätoimintaa lukuunottamatta.
Myös terveyskeskussairaala suljettiin viime viikolla vierailijoilta. Terveyskeskuksessa ei anneta nyt poikkeusoloissa lainkaan uusia kiireettömiä vastaanottoaikoja.

Lue lisää koronaviruksesta Pirkkalassa näköislehdestä ja printti-Pirkkalaisesta 18.3.