Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

POSTNORD rakentaa Tampereen seudun uuden terminaalinsa tälle Kurikantien varressa kauan louhinnan ja maarakennuksen kohteena olleelle tontille. Vieressä ovat Postin ja Alson terminaalit. Pirkkalalla ei ole enää tarjota yhtään vapaata tonttia niitä kysyville yrityksille.

Linnakalliosta tulee eteläisen Suomen merkittävä tavaraliikenteen solmukohta, kun PostNord avaa uuden terminaalinsa Kurikan kupeessa.
Toiminnan on määrä käynnistyä ensi kesänä.
Terminaalista toimistotiloineen tulee 4400 neliön laajuinen. Lisäksi tontille tullaan rakentamaan 7 000 neliömetrin kokoinen varastorakennus.
Kurikantien toisella puolen on jo usean vuoden ajan toiminut kilpailijan, Suomen Postin suuri terminaali.

Kunta teki päätöksen vuokrata tontin PostNordille kesällä. Elinkeino- ja hankejohtaja Ahti Laakso kertoo, että kunnalla ei ole enää yhtään yritystonttia jäljellä. Kaikki on myyty, vuokrattu tai varattu.
– Seuraavat tulevat tarjolle aikaisintaan vuoden kuluttua Jasperintielle tai vasta vuosina 2022-23, Laakso arvioi.