Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Partolan liikekeskus Veskassa sijaitsevaan Verkkokauppa.com - myymälään tehtiin murto torstain ja perjantain välisenä yönä noin kello kahden aikaan. Perjantaina poliisin ensimmäisissä tutkimuksissa epäilys oli, että liikkeen ikkunaan oli ajettu autolla. Tämän jälkeen sisältä oli viety tuotteita, kuten matkapuhelimia.

Poliisi tultua paikalle epäiltyjä ei enää näkynyt paikan päällä. Tapauksesta uutisoi ensin Ilta-Sanomat