Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Elsa ja Jaakko Ylikippari ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi, kun Pirkkalan kunta kutsui pirkkalalaisia viemään ikäihmisiä ulkoilemaan parhaillaan vietettävän Vanhustenviikon aikana. Tässä ulkoillaan Pihlajamäen Lehmuskodilla.

KAIKKIAAN 14 vapaaehtoista oli ilmoittautunut mukaan Vanhustenviikon alkaessa, kun Pirkkalassa kutsuttiin kiinnostuneita ulkoilukaveriksi ikäihmisille.
Ilmoittautuneiden joukossa oli Elsa Ylikippari, joka yhdessä miehensä Jaakon kanssa tuli maanantaina lenkkiseuraksi senioritalo Pihlajamäen Lehmuskodissa asuville Jaakolle ja Meerille.
Ranskasta Pirkkalaan kolme vuotta sitten muuttanut Elsa innostui asiasta heti, kun hän sai tietää ulkoilukavereiden etsinnästä.
– Halusin kiittää näin Pirkkalaa siitä hyvästä, mitä itse olen kunnalta saanut, Elsa sanoo.
Elsa näyttää työntämiään lastenvaunuja, joissa nukkuu perheen esikoinen, viiden kuukauden ikäinen Olivia.
– Täällä on muun muassa neuvolapalvelut ja muskari. Itse pääsin Pirkkalaan tultuani suomen kielen kurssille.

Ulkoilukaveritoimintaa koordinoiva kotihoitopäällikkö Sanna Laakkonen on iloinen, että kävelykavereita löytyi näinkin paljon.
– Ulkoilukavereita on saatu omassa kodissa asuville ikäihmisille sekä Lehmuskodin ja Pihlajakodin asukkaille.
Vaikka Vanhustenviikko on jo lopuillaan, ulkoilukaveriksi voi edelleenkin ilmoittautua kunnan nettisivujen kautta. Ikäihmisen kanssa voi lähteä ulkoilemaan silloin kun itselle sopii.