Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Satakunnan lennostossa vietettiin viime torstaina komentajanvaihdostilaisuutta. Eversti Sampo Eskelinen luovutti lennoston johdon eversti Pauli Rantamäelle. Tilaisuudessa oli paikalla myös Ilmavoimien korkein johto, komentajana maaliskuun loppuun saakka toiminut kenraalimajuri Lauri Puranen sekä maanantaina komentajan tehtävät vastaanottanut prikaatinkenraali Kim Jäämeri.

Lennosto käy parhaillaan läpi suuria muutoksia. Hävittäjälentolaivue 21 Hornetteineen lähtee Kuopioon ja Rovaniemelle kesäkuun alussa, ja lennoston esikunta ja sen noin 60 hengen henkilöstö siirtyy Tampereen Aitovuoresta Pirkkalaan syksyllä. Tuolloin myös Tukilentolaivue muuttaa Tikkakoskelta Pirkkalaan. Jo viime kesänä Pirkkalassa aloitti toimintansa Jämsän Hallista siirtynyt Koelentokeskus.

 

Kun uudistukset ovat ohi vuoden 2015 alussa, Pirkkalan tukikohdassa työskentelee kaikkiaan noin 340 henkilöä. Varusmiehiä lennostoon tule vuosittain kahdessa saapumiserässä yhteensä noin 250. Ennen koko puolustusvoimien uudistukseen liittyviä muutoksia lennosto on työllistänyt noin 430 henkilöä.

 

Pauli Rantamäki totesi komentajanvaihdostilaisuudessa pitämässään puheessa, että suuret muutokset ovat merkinneet henkilöstölle sekä haasteita että mahdollisuuksia. Lennoston tulevaisuuden hän näkee valoisana. - Täällä on uusi, tehtäväänsä sitoutunut, yhtenäinen lennosto, hän sanoi. Satakunnan lennosto säilyttää puolustusvoimien uudistuksessa nimensä, vaikka jossakin vaiheessa nimenmuutostakin kaavailtiin.

Lue lisää näköislehdestä tai printti-Pirkkalaisesta.

 

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen ja Pirkkalan kokoomusvaikuttajien tapaaminen sai viime viikolla Pirkkalassa Cafe Coffinossa yllättävän käänteen. Yhteisesti sovittiin Tampereen seutukaupunkihankkeen kuoppaamisesta ja korvaamisesta ns. Pirkkalan seutukuntamallilla. Työnimenä hankkeella on "Elinvoimaa historiasta tulevaisuuteen 2040". Luonnosten mukaan "Seutukunta yksi kunta Pirkkala 2040" muodostuu seudun kahdeksan kunnan yhteenliittymänä. Viriili hallintokeskus rakentuu Pirkkalan uuteen saneerattavaan keskuskortteliin. Tampere saa laajat itsemääräämisoikeudet ns. palvelukuntana, jolta Pirkkala kerää verotulot pois.

- Erinomainen uudistus. Hallinto kevenee ja kuntarajat hälvenevät, totesi myös ensimmäistä kauttaan Tampereen valtuustossa istuva virolaislähtöinen valtuutettu Piir Surkkala (ps). Uudistuksella on siten kannatusta yli puolue- ja kuntarajojen. Piir Surkkala aikoo jättää asiasta valtuustoaloitteen tänään 1.4. Tampereen virastotalolla, joten hanke on vahvassa myötätuulessa. Aloitteeseen liittyvää adressia voi allekirjoittaa 1.4. myös Pirkkalan kunnan yhteispalvelupisteessä Koulutie 1:ssä.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on yleisön tavattavana tänään keskiviikkona Pirkkalassa. Kokoomuksen eurovaaliehdokkaana oleva Virkkunen tapaa väkeä Partolan Citymarketin liikekeskuksen Cafe Coffinossa (Palmrothintie 2) kello 17-18. Vierailua isännöivät Pirkkalan kokoomusyhdistykset, joiden tilaisuuteen Virkkunen osallistuu Partolassa käynnin jälkeen. Virkkunen on tullut pirkkalalaisille ja muille kehyskuntien asukkaille tutuksi poliitikkona, joka on ajanut voimakkaasti kaupunkiseutujen suurkuntia ja kuntaliitoksia.

Pirkkalan valtuustossa kuultiin maanantaina, että Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat ottamassa varovaista kantaa selvitysmies Rauno Saaren Elinvoimainen kaupunkiseutu –selvityksen jatkokäsittelyyn. Ajatuksena oli, että seutuhallinnon selvitystyötä jatkettaisin, mutta seutukaupunki-sana poistettaisiin päätösten yhteydestä. Kuten pormestari Helena Rissanen (sd) maanantaina valtuuston kokouksessa totesi, huominen voi kaiken muuttaa kuntauudistuskuvioissa. Tiistaina ja tänään keskiviikkona kunnissa pohdittiin kiivaasti, ovatko sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen suurimmat käänteet niin merkittäviä, että koko jatkoselvitykselle otetaan aikalisä. Kuntien on määrä päättää jatkosta samaan aikaan 14. huhtikuuta valtuustojen kokouksissa. Lue viereisestä näköislehdestä ja illan printti-Pirkkalaisesta, mitä seutuasioista ja kuntauudistuksesta maanantaina valtuuston kokouksessa tuumittiin.

Lukijamme kuvasi viime keskiviikkona merikotkan Pyhäjärven yllä Pihlajaniemen saunalaiturilta. - Tällaisia voi täällä Pirkkalassakin kohdata aika-ajoin, kun vaan pitää silmänsä auki ja liikkuu luonnossa säännöllisesti, kuvaaja vinkkaa. Havaintopaikka on jonkin matkaa Rajasalmen sillasta länteen päin Pirkkalassa. Viikko näyttää alkavan komeassa säässä, joten siitä vain havainnoimaan muutkin. Kuva: Matti Salo.