Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Seudun keskuspuhdistamohanketta esitellään keskiviikkona 19.8. klo 18 Sampolan/Tammerkosken lukion auditoriossa (Sammonkatu 2, 33540 Tampere). Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa kerrotaan keskuspuhdistamohankkeen nykytilanteesta ja esitellään suunnitelmaluonnoksia. Paikalla ovat sekä Tampereen Veden että suunnittelukonsulttien edustajat keskustelemassa ja vastaamassa kysymyksiin. Kahvitarjoilu.

Erilaisia vaihtoehtoja jätevedenkäsittelyn perusratkaisun luomiseksi Tampereen seudulle on selvitetty yli kymmenen vuoden ajan. Lopulta on päädytty eri esiselvitysten pohjalta vertaamaan hajautettua ja keskitettyä jätevesien käsittelyratkaisua. Keskitetty ratkaisu tunnetaan Sulkavuori-vaihtoehtona. Hajautetussa vaihtoehdossa toiminta keskittyy nykyisten puhdistamojen ja linjojen parantamiseen. Keskitetyssä vaihtoehdossa sijaintipaikan valinnan lähtökohta on, että puhdistamo sijoitetaan kallion sisään.
Pirkanmaan keskuspuhdistamohanke on useiden kuntien yhteishanke. Mukana ovat Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Lisätietoja hankkeesta: www.pirkanmaankeskuspuhdistamo.fi

Koulut alkoivat tiistaina. Pirkkalassa on tänä vuonna esikoululaisia enemmän kuin koskaan. – Uusia esioppilaita on nyt Pirkkalassa 290, kertoo opetuspäällikkö Mika Luukkanen.
Viime syksynä esikoulun aloitti 260 oppilasta eli kasvua on peräti 12 prosenttia. – Erityisesti Naistenmatkan koulun esiopetusryhmissä on täyttä, Luukkanen kertoo.

Ekaluokkalaisia on koko kunnassa 260. Esi- ja perusopetuksen oppilaita Pirkkalassa on kaiken kaikkiaan 2520. Viime vuoteen verrattuna siinä on kasvua kaksi prosenttia. Pirkkalan yhteislukion aloitti 75 nuorta. Yhteensä lukiolaisia on 226.
Lue lisää oheisesta näköislehdestä tai printti-Pirkkalaisesta.

Naantalin Kultaranta, Rymättylä ja Seilin saari ovat Pirkkala-seuran 27. kesäretken kohteina ensi lauantaina 15.8. Retki varattiin maaliskuussa nopeasti täyteen, mutta peruutusten vuoksi tilaa on vielä kolmelle uudelle lähtijälle.

Retken hinta on 95 euroa/henkilö, mistä Pirkkala-seuran jäsenille myönnetään 15 euron alennus. Vapaita paikkoja voit kysellä Matti Pitkäseltä puh. 050-3821820. Lisää tietoa  http://www.pirkkala-seura.fi/retket  > vuoden 2015 kesäretki.

Koulut alkavat Pirkkalassa ensi tiistaina. Kesän aikana yläasteelle ja Nuolialaan on ilmestynyt uusia rakennuksia. Yläasteen uusi väistötila eli väliaikainen koulurakennus näyttää hienolta ja uudenkarhealta yläasteen ja lukion edustalla.
– Rakennus on täysin siirtokelpoinen ja nyt vuokrattuna Pirkkalan kunnalle, kertoo talotekniikkamestari Ari Lounasranta Pirkkalan kunnasta.
Ensimmäisessä väistötilassa on yhdeksän luokkatilaa.
Nuolialassa viipalekoulu on tämänhetkisen suunnitelman mukaan käytössä kolme vuotta. Nuolialan väliaikaistilat löytyvät Loukonlahden kentältä muutaman sadan metrin päästä pääkoulusta.

 

 

 

 

 

 

 

Lue koulujen alkamisesta lisää oheisesta näköislehdestä tai printti-Pirkkalaisesta

 

Pirkkalan hölkkä kirmataan Pirkkalan kuntakeskuksen lenkkimaastoissa keskiviikkona 5.8. kello 18.30 alkaen. Kilpailukeskus on liikuntatalon vieressä. – Netti-ilmoittautumisaikaa on jatkettu maanantaihin 3.8. kello 22:een, kertoo Hannu Saarijärvi.
Hölkkään voi ilmoittautua toki vielä juoksupäivänä keskiviikkona paikan päällä, mutta osanottomaksu on silloin hieman isompi. Mikä parasta, säätiedotukset lupailevat keskiviikoksi lämmintä keliä.
Hölkästä löytyy kivoja sarjoja lapsille, kuntoilijoille sekä tosissaan kilpailevillekin. Viime vuonna miesten yleisen sarjan (10,6 km) voitti ylivoimaisesti IF Länkenin Lewis Korir.
Yhtä lailla juoksusta ottavat ilon irti kuntosarjalaiset, jotka voivat valita reilun viiden ja kymmenen kilometrin matkojen välillä.
– Kansallisia huippunimiä tulee taatusti nytkin mukaan, kenialaisista ei vielä ole tietoa, Saarijärvi kertoo.
Osallistujia oli viime vuonna 332.  Jokaisesta osanottomaksusta lahjoitetaan euro Pirkkalan seurakunnalle käytettäväksi pirkkalalaisnuorten urheiluvälineisiin. Parhaat palkitaan mm. Pirkkalan K-Citymarket-lahjakortein.  Kaikki maaliin juosseet saavat Pirkkalan hölkässä osallistumismitalin.

Pirkkalan hölkkä ke 5.8. Pirkkalan liikuntatalo. Lähtö: klo 18.30 (lasten sarjat) ja klo 19.00 (muut sarjat) Matkat ja sarjat: 10,6 km: M, M40 ja M/N kuntosarja. 5,5 km: N, N40, M/N50, M60, T/P18, M/N kuntosarja. 2,2 km: T/P12,T/P14.