Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Pormestarit Lauri Lyly (oik.) Tampereelta ja Marko Jarva Pirkkalasta kertoivat maanantaina, että Ruotulan asuinrakentamisessa ja golfkentän kohtalossa on yhä kolme vaihtoehtoa, joiden paremmutta selvitetään lisää. Kentän siirto Pirkkalaan ei kuitenkaan saanut esiselvityksessä ihan parhaita pisteitä.

Tammer-golfin kentän siirtäminen Teiskontien reunalta Pirkkalaan on yhä yhtenä kolmesta vaihtoehdosta mukana pelissä, kun Tampere jatkoselvittää Ruotulan alueen asuinrakentamista ja sitä, mikä golfkentän kohtalo on kasvavan Tampereen puristuksessa. Maanantaina julkistetun esiselvityksen perusteella siirto Pirkkalaan ei ehkä ole vahvin vaihtoehto. Sekä golfkenttä että asuinalueet mahtuvat molemmat Ruotulaan, jos niin halutaan.

Tampereen pormestari Lauri Lyly nimesi syksyllä työryhmän asian kimppuun. Esiselvitysryhmässä oli mukana Pirkkalan kunnan, Tampereen kaupungin sekä Tammer-Golfin ja Golf Pirkkala Oy:n edustajia.

– Kaupunkiseutu kasvaa ja Ruotula on hyvällä paikalla, tulevaisuudessa mahdollisesti kohti Koilliskeskusta laajenevan raitiotielinjan ääressä. Näen, että paikka olisi mitä parhain vaikka puukerrostalojen alueeksi, Lyly totesi maanantaina esiselvityksen julkistustilaisuudessa.

– Itse en ole tähän asiaan koskenut tässä välissä tikullakaan, Lyly painotti. Hänen perheenjäsenensä hoitavat golfkentän ravintolatoimintaa Pirkkalassa ja Nokialla.

Työryhmä päätyi esittämään jatkosuunnittelun pohjaksi kolmea maankäyttövaihtoehtoa Ruotulan alueelle. Kahdessa niistä kenttä pysyisi Ruotulassa ja yhdessä se siirtyisi Pirkkalaan, jossa se saisi etuja paikallisen golfkentän läheisyydestä. Esimerkiksi kentänhoitokoneilla voisi olla yhteiskäyttöä.

Esiselvityksessä eniten plussia sai vaihtoehto, jossa Ruotulaan mahtuisi 10.000 uutta asukasta Teiskontien lähialueille ja golfkenttä rakennettaisiin kokonaan uudelleen asuinalueen pohjoispuolelle eli kauemmas Teiskontiestä. Tämä vaihtoehto sai kannatusta myös Tammer-Golfin suunnasta. Kentän edustajien mukaan seuran jäsenet ovat tottuneet vuodesta 1965 käytössä olleeseen pelipaikkaansa.

Kolmas vaihtoehto on Ruotulan golfkentän siirto Pirkkalaan nykyisen golf-kentän lähelle Vähä-Vaittiin. Myös tuolloin Ruotulaan voitaisiin suunnitella 10 000 asukkaan asuinalue. Sen haittapuoli on esiselvityksen mukaan, että Tampereen kaupunkiseudulla on tarvetta jo nykyisellä golfharrastajien määrällä yhden lisäkentän rakentamiseen, joten harrastajien kannalta olisi merkittävä heikennys, jos yksi hyvällä sijainnilla oleva golfkenttä poistuisi.

Lukijan kuva. – Vähäjärvelläkin on kevään merkit...vettä jäällä! Jää on nyt erittäin petollinen.  Älä ole tyhmänrohkea, neuvoo kuvaaja Kalevi Lehtonen.

Hiihtolatujen ja jääkenttien ylläpito on lopetettu Pirkkalassa eilen torstaina. Mikäli talvilajit kiinnostavat, lunta löytyy metsäisiltä osuuksilta vielä viimeisiä vetoja varten. Hiihtokausi oli pitkä ja Pirkkalan kunta sai Facebook-sivuillaan kosolti kiitoksia latujen hoidosta ilmoitetuaan kauden päättyneen. Lämpöaalto iski yhtä äkisti kuin pakkaset ja lumi aikanaan tulivat.

Nyt viikonlopulle on luvattu lämpimiä kelejä, joten oheisen Vähäjärveltä otetun tuoreen kuvan myötä on syytä muistutella heikoista jäistä. Varsinkin Pyhäjärvi virtoineen on petollinen. Sulapaikat virtojen kohdalla laajenevat vauhdilla ja jää on niiden liepeillä heikkoa. Asiantuntevat pilkkijät vielä löytävät jäätä keväisiä pilkkireissuja varten, mutta jäälle meno vaatii paikallistuntemusta ja turvavälineet.

 

Panu Rajalan luentoa voi kuunnella tänään Pirkkalan pääkirjastossa tai seurata verkkoluentona omalta tietokoneelta.

Fil.tri, kirjailija, dosentti ja professori emeritus Panu Rajala luennoi tänään torstaina Pirkkalan pääkirjastossa aiheenaan Leino ja Kianto itsenäisyyden alkutaisteluissa.

Vuoden 2018 sisällissota romahdutti Eino Leinon ja Ilmari Kiannon uskon kansaan. Kumpikin kirjailija oli teoksillaan ja artikkeleillaan taistellut itsenäisyyden puolesta. Kun se saavutettiin, sisällissodan syttyminen oli heille monen muun kirjailijan lailla suuri pettymys ja järkytys.
Leinosta ja Kiannosta tuli valkoisen Suomen juhlarunoilijoita, joiden usko kansan yhtenäisyyteen palaili, mutta hitaasti.

Pirkan opiston järjestämää luentoa voi seurata myös verkkoluentona omalta tietokoneelta osoitteessa http://kol.adobeconnect.com/piropverkkoluennot/

Eino Leino ja Ilmari Kianto itsenäisyyden alkutaisteluissa. Luento pääkirjaston koulutustilassa (Suupantori 2) to 5.4. klo 18-19.30. Luennoitsijana fil.tri, professori emeritus Panu Rajala. Vapaa pääsy. Järj. Pirkan opisto.

Kurikantien toisella puolen olevista maista on rakentunut taustalla näkyvä suuri meluvalli yritysalueen ja Kurikan väliin.

Kurikantien kulkijoiden hermoja on koeteltu vuosien varrella monilla maanrakennustöillä ja louhinnoilla, joiden syynä on lähialueelle rakentuva Linnakallion yritysalue. Työt alkavat nyt olla loppusuoralla.

Juuri nyt YIT Infra Oy tasaa kunnan tilaamana Alson vieressä olevaa kunnan omistamaa teollisuustonttia. Se on tietänyt kallion louhintaa, pintamaiden ajoa kuormureilla ja silloin tällöin kuraisia väyliä. Linnakiven vieressä oleva korkea mäki madaltuu louhinnan ja maanajon myötä.
– Maanajo loppuu säistä riippuen noin kuukauden kuluttua. Sen jälkeen työ painottuu murskaukseen tontilla, kertoo Jarmo Kunnas YIT Infra Oy:stä.
Maa-ainesta on ajettu Postin logistiikkakeskuksen ja Kurikan ja Killon asuinalueiden välille tehtyyn suureen meluvalliin, joka on nyt valmis.
– Vallin annetaan nyt laskeutua, se muotoillaan ja päälle laitetaan istutuksia, Kunnas sanoo.
Tontin on määrä olla kiviaineksesta vapaa kesään 2020 mennessä. Tulevana kesänä louhinnassa on kolmen kuukauden tauko.

Lue lisää ke 4.4. Pirkkalaisesta.

Maksunkeräyspuomi on määrä pystyttää jo tänään taustalla näkyvien varoitusmerkkien kohdalle.

Tamperelaisten ja pirkkalalaisten pitkäaikainen kiistely Nuolialantien härmäläläisiä häiritsevästä läpiajosta on eskaloitunut ja johtamassa käyttömaksun määräämiseen Nuolialantien läpiajajille. Uudistus sisältyy Tampereen seudun kuntayhtymän rakennemallin taustaselvityksiin.

Asukasyhdistys Virkeät härmäläiset ry on kerännyt pitkäjänteisesti ylös rekisterinumeroja Härmälän R-Kioskin kohdalla ja tulokset ovat selkeät. – Ajetaan suorinta reittiä eikä kierretä, ihmeellistä. Kaupunki on tehnyt tähänkin asti hyvää työtä liikenteen hankaloittamiseksi, mutta se vielä riitä, rahastonhoitaja Taisto N. Katunen kritisoi.

Tampereen liikennelautakunta on laskenut, että hyvätuloisten pirkkalalaisten pussissa 50 euron vuotuinen läpiajomaksu ei paljon painaisi. Lautakunta joutui kuitenkin äänestämään läpiajoa hillitsevistä toimista. Hyvä kakkonen äänestyksessä olivat puolen metrin korkuiset tehotöyssyt. Hajaääniä lautakunnan jäseniltä saivat myös pysyvästi punaiset liikennevalot, piikkimatot ja Juti-näköispatsaan pystyttäminen Hatanpään koulun viereen kulkijoita häätämään.

Pirkkalan pormestarintoimistossa harkitaan jo vastatoimia, joista ns. viimeisenä valttikorttina on Rajasalmen sillan purkaminen.